Liepaja 21.7.2008

Itämerta vastapäivään

Hyvät ystävät!

Kun aikoinaan lähdimme purjehtien Baltian maihin ja Puolaan, oli luonnollinen reitinvalintamme ensin Viroon ja siitä rannikkoa alas Latvian, Liettuan ja Puolan kautta Saksaan tai sitten suoraan Ruotsiin.Viimeistään Puolan rannikolla koimme hyvin konkreettisesti sen tunnetun tosiseikan, että Itämeren vallitsevat tuulet ovat länsi-lounaisia, joka merkitsi vaivalloisia ja raskaita kryssitaipaleita. Asialle piti tehdä jotain. Ja kun tunnetusti säille ei mahda mitään, päätimme sopeutua ja ruveta vastaisuudessa kiertämään Itämerta vastapäivään. Se on osoittautunut todella erinomaiseksi valinnaksi.

Stralsundista lähdön jälkeen olemme päässeet nauttimaan jatkuvista myötäisistä ja reippaista tuulista, jotka ovat vieneet meitä vauhdilla eteenpäin. Kolobrzegin jälkeen pysähdyimme päiväksi Lebaan, josta jatkoimme suoraan Gdanskiin. Siellä huilasimme jälleen päivän ja sitten lähdimme yöpurjehdukselle kohti Klaipedaa. Matkan varrelle jää Kaliningrad, joka tällä kerralla muistettiin kiertää tarpeeksi kaukaa (12 mpk). Joskus aikaisemmin, kun vähän oikaistiin, saimme saattojoukkoa, kun venäläinen vartioalus seurasi puolisen mailin etäisyydellä kulkuamme. Sitä kokemusta ei halua enää uudestaan.

Sen lisäksi, että rannikko on saaretonta, sitä reunustaa koko pituudeltaan hienon hieno hiekkaranta. Saksassa kylpylöillä (Ostseebad) on jo satavuotiset perinteet, mutta hyvin tulevat muutkin maat perässä. Ne Itämeren rantatuolit ovat todella hauskan näköisiä, niitä kun voi olla satamäärin rannalla kaikilla katse samaan suuntaan.

Leban lähettyvillä hiekka on kasaantunut erityisen korkeiksi dyyneiksi, jotka liikkuvat 10 metriä vuodessa ja hautaavat kaiken alleen. Kävimme katsomassa näitä vaeltavia dyynejä. Se oli jännä näky, vähän sama tunne kuin Lapin tuntureilla, dyynien puuttomat huiput rajautuivat taivaaseen. Sillä reunalla, johon suuntaan hiekka kulki, törrötti kuolleita tai kuolevia puita. Matkaa Lebaan oli 7 km, joten kestää noin 700 vuotta, ja hiekka saavuttaa kaupungin....

Puolan ja Baltian maista puuttuvat kokonaan luonnonsatamat ja muutkin satamat ovat harvassa. Ne ovat yleensä jokien suuhun luonnollisesti syntyneitä kalastus- ja kauppasatamia, joiden johonkin nurkkaan on myöhemmin varattu allas huviveneitä varten. Aina ei ole edes sitä, vaan vene on jätettävä joen pengerrettyä reunaa vasten siihen mistä tilaa löytyy. Joskus aallokko/maininki kiertää jokeen saakka ja silloin reunapaikassa voi olla tukalaa. Mutta pikkuhiljaa satamaolot ovat parantuneet ja esimerkiksi nyt täällä Liepajassa satama ja palvelut ovat aivan erinomaiset.

Baltian maiden ja Puolan liittyminen Schengen -alueeseen viime vuoden lopussa on yksinkertaistanut merkittävästi purjehdusta näillä vesillä, kun jatkuvista tulo- ja lähtöilmoituksista on päästy eroon. Aivan väkisin tulee tässä yhteydessä mieleen ensimmäinen kertamme Liepajassa 1998, kun veneeseen tuli yhtä aikaa neljä eri viranomaista kukin kopioimaan samaa matkustajaluetteloa ym. tietoja omille lomakkeilleen. Sama uudelleen kun poistuimme maasta. Ja kaikki tämä, vaikka tulimme Liepajaan toisesta Latvian kaupungista! Silloin osoitimme mieltä, laskimme Latvian kohteliaisuuslipun puolitankoon poistuessamme maasta. Mahtoikohan kukaan edes huomata sitä?

Gdansk oli yhtä upea kaupunki kuin ennenkin. Meikäläisten näkökulmasta ainoa haittapuoli on se, että huvivenesatamaan on tullut yhä enemmän puolalaisia veneitä, jotka tietysti ovat saaneet satamasta paraatipaikat, eli ne, joista on näköala Zurawille (1300-luvulta peräisin olevalle puurakenteiselle nosturille) ja joen rannan kävelykadulle. Ensimmäisen yön jälkeen pääsimme onneksi vaihtamaan paikkaa, joten kelpasi siinä taas istua iltaa ja ihailla jokeen heijastuvia ravintoloiden valoja.

Edellisestä Klaipedan käynnistä on jo 10 vuotta. Lähdimme sieltä silloin mielellä "tämä oli sitten viimeinen kerta...", mutta rohkenimme nyt kokeilla uudestaan, varsinkin kun viranomaisista ei ollut enää tiedossa vaivaa. Klaipeda oli aivan entisellään, emme pystyneet havaitsemaan mitään merkittävää muutosta. Kaupunkikuvaa leimasi todellinen sekamelska: vanhoja kunnostettuja ja kunnostamattomia rakennuksia, välissä rakentamattomia, rikkaruohoja kasvavia tontteja ja takapihoja sekä aivan uusia modernia rakennuksia. On siinä kaupunkikerrostumia tarjolla asiasta kiinnostuneille! Uusi huvivenesatama oli rakennetttu joen vastakkaiselle (kaupungin puoleiselle) reunalle, mutta se oli ahdas ja sen vesi oli aivan sinilevän saastuttamaa, ei houkutellut meitä vaikka siellä olisi säästynyt lauttamatkasta.

Nyt takaisin Liepajaan: satamamestari antoi meille turisti-infopaketin. "Liepaja is a place where people lose themselves in the beauty and magic that the city offers. And, at the same time, it is a place where others find themselves and become whole". Hmm... todellista paikkakuntarakkautta, menee kyllä vähän överiksi, mutta onhan tässä jotain: jälleen kerran hyvin vanhaa ja hyvin uutta. Välillä on kuin kävelisi 1800-luvun lopun hirsirakennus-Helsingissä. Ja kuten jo sanoin, satama on kokenut muutamassa vuodessa todellisen muodonmuutoksen. Vanhat ränsistymeet makasiinit ovat muuttuneet ties miten monen tähden hotelliksi, laituri on saanut uuden katteen ja uudet saniteettitilat löytyvät hotellin pohjakerroksesta. Eipä olisi uskonut!

Lähdemme nyt kokemaan Liepajaa karttaan tehtyä merkittyä reittiä pitkin. Ehkä mekin "find ourselves".

Terveisin,

Atalantan miehistö