Sandhamn 9.6.2008

Sunnuntaipurjehdusta Kalmarin salmeen

Hyvät lukijani!

Viikko sitten maanantaina 3.6.2008 aloitimme jokakesäisen purjehduksemme, suuntana yleisesti Itämeri, tällä kertaa ilman sen kummempia tavoitteita. Lähtöä edeltävänä iltana, juuri kun vilvoittelimme saunan jälkeen terassilla, naapuriyhtiön nuorimies sai elämänsä lyönnin ja löi pesäpallon olohuoneemme ikkunaan sillä seurauksella, että ulkolasi meni kauhean pamauksen säestämänä rikki. Onneksi saatiin isännöitsijä kiinni vielä illalla ja katuvainen nuorimies antamaan henkilö- ym. tietonsa. Maanantaiaamuna tuli kirvesmies katsomaan vahinkoa ja hoitamaan ikkunatilauksen eteenpäin. Nyt on rikkoutuneen lasin suojana musta jätesäkki teipattuna. Vähän tuntui oudolta lähteä, mutta joka tapauksessa irtosimme Soukan laiturista klo 14.00 suuntana Tammisaaren eteläpuolella oleva Matgruvanin merikarhusatama.

Aamulla sitten Suomenlahdelle. Alussa meitä vei hieno pohjoistuuli, mutta Hangon jälkeen tuulet muuttuivat äärimmäisen oikullisiksi, tuuli sieltä sun täältä jos sieltäkään, tuuli muutti suuntaansa ja voimakkuuttaan kuin bingokoneesta arvottuna, vanha korkea aallokko hakkasi venettä, mastoa ja rikiä, joten oli aivan pakko laittaa moottori päälle, jotta olisimme ylipäätään päässeet liikkeelle. Ensimmäinen yö menikin sitten moottorilla jytyytellessä. Aamulla aallokko oli tasoittunut, hentoinen tuuli virisi takaa: spinnukeli!

Spinaakkeri on valtavan suuri (Atalantassa 120 m2) myötätuulipurje, jonka nostamme vain erittäin harvoin hyvin suotuisissa olosuhteissa. Olenkin sanonut, että voimme nostaa sen vain Itämerellä missä ei ole muita veneitä ja veneen suuntaa voi vapaasti muuttaa väylämerkkien rajoittamatta. Nyt meillä oli sellainen tilaisuus! Olimme pari vuotta sitten hankkineet ns. spinnusukan, joka helpottaa purjeen nostoa ja laskua. Purje on nostovaiheen aikan pitkän "sukan" sisällä ja vasta sitten, kun sukka on vedetty mastoon, spinnupuomi oikealla korkeudella, puomin alasvetäjä valmiina, ylösvetäjä asennettuna sopivalle korkeudelle ja skuutit kiinni purjeen oikeissa kulmissa, kiskotaan sukka köyden avulla ylös, sen jälkeen nykäisy puomin päähän kiinnitetystä skuutista ja siinä se on: spinnu auki koko keltavihreässä komeudessaan. Ei spinaakkeria turhaan kutsuta purjeveneen sunnuntaivaatteeksi. Normaalisti spinnua pitää kaiken aikaa vahtia, mutta nyt tuuli oli sen verran tasaista ja heikkoa, että saatoimme laittaa automaattiohjauksen päälle.

Näin viritettynä tulimme sitten melkein koko loppumatkan Öölannin Byxelkrokiin. Matkaa kertyi 260 mailia (vajaa 500 km) ja aikaa meni peräti 60 tuntia. Saatoimme ottaa kumpikin lepovuorollamme kunnon unet yöllä, joten emme olleet edes väsyneitä perillä. Vuosi sitten lähdimme samalle matkalle suoraan Soukasta ja selvisimme 300 mailin matkasta 53 tunnissa. Mutta se olikin reippaassa tuulessa virsikirjaa.

Spinnukeli jatkui vielä Kalmarin salmessa, ja heikko tuuli vei meidät Kalmarin jälkeen Öölannin länsirannikon Degerhamniin. Illalla kiersimme sataman takaiseen metsään tehdyn ns. Linnén kierroksen, joka johdatti meidät vanhoille aluna-löydoksille, uuneineen, lastauspaikkoineen ym. Linnékin oli aikoinaan kulkenut samoilla paikoilla, siitä polun nimi. Degerhamnissa on toiminut jonkinlainen ruukki, jonka jäänteitä siis ihmettelimme metsässä. Nyt satamaa hallitsi valtava sementtitehdas, joka oli toimittanut mm. Juutinrauman siltaan tarvittavan sementin.

Säätiedotukset ovat jo jonkin aikaa ennustaneet heikkojen tuulien loppuvan. Degerhamnista tulimme jo selvästi kovemmassa tuulessa Blekingen Sandhamniin, vakiopaikka jo monen vuoden ajalta odotellessa suotuisia tuulia Bornholmille tai Ruotsin Skĺneen.

Nyt olemme täällä Sandhamnissa. SMHI lupaa navakkaa tai erittäin navakkaa tuulta koko Itämeren alueelle. Mikäs meidän on täällä ollessa, olemme turvallisesti kiinnitettyinä laituriin, kaupat ovat kilometrin päässä. Ainoa epäsuotuisa poikkeama toistaiseksi on se, että YLE on lopettanut ulkomaille suunnatut radiolähetyksensä. Nyt elämme täysin pimennossa kotimaan uutisista. Kovin mullistavaa ei liene tapahtunut, kun mikään Suomea koskeva ei ole ylittänyt Ruotsin uutiskynnystä.

Ja vaikka Ruotsi on johtava Internet-maa, nettiyhteyksien löytäminen on vaikeaa. Saattaa olla, että tämäkin lähetys tulee teille kovin myöhässä.

Joka tapauksessa,

oikein hyvää kesän jatkoa teille kaikille

Kaiju ja Eero

Takaisin Purjehdus 2008-sivulle