|
Borgholm 25.6.2009
On armas mulle aallon tie.. Armaat lukijani! Kahtena edellisenä kesänä pääsimme aloittamaan kesäpurjehduksemme suorastaan ihanteellisissa olosuhteissa. Tänä kesänä kaikki oli toisin. Lähdimme liikkeelle vasta juhannusaattona kylmään, sateeseen ja vastatuuleen. Seuraava päivä ei ollut yhtään parempi, tiukkaa vastatuulta ja moottorilla (!) koko matka. Juhannussunnuntaina suuntasimme heikossa vastatuulessa Hiittisten tienoille ja täysin tuulettomana maanantaina Ånsörenille kelohonkasaunomaan. Ånsörenin korkeilta kallioilta ihailimme poikkeuksellista näkyä: rasvatyyni meri joka suuntaan, pohjoiseen Nauvon selälle ja etelään Utön ohi Suomenlahdelle. Jotain hyvää tyynessäkin! Skandinaviaan jämähtänyt korkeapaine alkoi synnyttää idän ja pohjoisen välistä viriä. Tiistaina lähdimme Utön ohi merelle, ensin Ruotsin rannikon tuntumaan ja sitten niin pitkälle kun hyviä tuulia riittää. Yö oli upea. Joskus aikaisemminkin olemme kokeneet saman: tuuli on juuri sen verran meren pinnan yläpuolella, että meren pinta on täysin viritön, mutta purjeet vetävät ja vievät venettä 6 – 7 solmun vauhdilla. Sitä hienoa menoa kesti läpi koko yön. Aamuyöstä otimme suunnan Landsortin ohi "jonnekin Västervikin tienoille". Makea meno jatkui vielä koko päivän. Tuuli ja aallokko nousivat vähitellen ja laskimme ison purjeen "hyvän sään aikana". Tuuli tuli suoraan veneen takaa emmekä enää jaksaneet olla silmä ja käsi tarkkana isopurjeen jiippivaaran takia. Vauhti oli genoallakin niin hyvää, että tulimme loppujen lopuksi määräsatamamme Byxelkrokin edustalle liian aikaisin eli kaikista pimeimpään aikaan. Korkea aallokko, ahdas sataman suu ja pimeys (350 km etelämpänä kuin Espoo) aiheuttivat sen, että jatkoimme vielä matkaa seuraavaan tuttuun satamaan. Saavuimme tänne Borgholmiin kuuden aikoihin aamulla 48 tunnin ja 260 mailin, noin 500 km:n, purjehduksen jälkeen. Olimme aika väsyneitä varsinkin kun viimeisen yön vahtivuorot olivat menneet sekaisin ja nukkumiset jääneet minimiin. Nyt aamu-unien, suihkun ja myöhästyneen lounaan jälkeen olo on jo paljon virkeämpi. Borgholm on ennen kaikkea lomakaupunki. Nuorisoa on paljon liikkeellä, hotelleja, Ruotsin lippuja, kauniita puutaloja ja turistit, jotka vaeltavat vähissä vaatteissaan kaduilla nuoleskellen jäätelötötteröitään. (Mehän emme ole vielä osanneet luopua kerrospukeutumisesta!). Hieman etäämpänä ovat vanhan linnan rauniot, jotka näkyvät hienosti Kalmarin salmeenkin. Niin, ja aivan lähellä on myös Solliden, kuninkaallinen kesäpaikka, jossa Ruotsin radion uutisten mukaan kruununprinsessa Viktoria viettää aina kesäisiä syntymäpäiviään… Keskiselle ja eteläiselle Itämerelle on luvattu reippaita idänpuoleisia tuulia. Huomenna todennäköisesti jatkamme matkaa Kalmariin. Se on sellainen lyhyt huippaus, näillä tuulilla kolme – neljä tuntia. Terveisin! Atalantan miehistö PS. Satamassa oli ainakin viime kesänä nettikamera. Kiinnostuneet ehtivät vielä tänään tarkistaa Atalantan kiinnitykset mereltä tullessa ensimmäisessä laiturissa. PS 2. Huoltorakennuksen seinällä oli säätiedotus huomiseksi: se lupaa tuulta vind 8 -13 från nordost till ost wind 8 -13 northeast to cheese Wind 8 – 13 Nordost zum Käse |
||
|
|
||
Takaisin Purjehdus 2009-sivulle