Wismar 4.7.2009

Hansakaupunkeja ja tiiligotiikkaa

Hyvät lukijani!

Paljon on ehtinyt tapahtua edellisen kirjeeni jälkeen. Barhöftistä jatkoimme Warnemünden ja Travemünden kautta Lübeckiin. Kevyet myötätuulet jatkuivat ja niinpä rohkenimme nostaa Atalantan pyhävaatteen eli spinakkerin. Sen käyttö kahden hengen miehistöllä vaatii melko vakaata säätä, sillä purje on suuri, 120 m2 ja silloin ei kovin yllättäviä liikkeitä toivo tapahtuvan. Spinakkerilla kulkeminen on purjehtijalle kuin ylimääräinen bonus, vauhti on huimaa, koko ajan täytyy olla tarkkana, mutta kyllä se kannattaa! Vastaantulevista veneistäkin huomattiin Atalantan komea meno, eräässä moottoriveneessä tehtiin kunniaa, toisessa tervehdittiin hurjasti. Ehkä makeinta oli kuitenkin se, kun otimme kiinni erästä samanaikaisesti moottorin ja purjein kulkevaa venettä, joka juuri ennen kun olisimme menneet siitä ohi, nosti kierroksia moottorissaan. Kilpailu on kovaa vesilläkin..

Lübeck on Traven varrella, noin 10 merimailia Travemündestä sisämaahan. DDR:n ja BRD:n raja kulki aikoinaan siten, että liittotasavallalla oli noin 10 m:n kaitale Traven itäiseltä rannalta. Rannalle ei saanut kiinnittyä, mutta koko joki oli kuitenkin BRD:n käytössä. Saksassakin on melko tiheä kanavaverkko, joten monet veneilijät Hampurista tulevat Elbeä ja kanavia pitkin Lübeckiin ja sieltä Travea pitkin Itämerelle. Näin he välttävät Pohjanmeren ja Kielin kanavan. Masto kaadetaan veneen kannelle ja nostetaan sitten Lübeckin jälkeen.

Olimme suunnitelleet menevämme Hansa Hafeniin vanhan kaupungin alueelle, ainoaan satamaan, johon pääsee ilman siltoja.( Lübeck sijaitsee joen haarojen muodostamalla saarella ja siellä on parisenkymmentä siltaa). Olimme lähteneet aikaisin Travemündestä, jotta saisimme varmasti hyvän paikan Hansa Hafenista. Vielä kolme mailia matkaa ja sitten: hei tuossahan on SILTA! Ei voi olla totta! Olemmeko menneet väärään joen uomaan? Uusi yritys, mutta sama tilanne, silta oli ja pysyi paikallaan. Meidän ei auttanut muuta kuin etsiä kokonaan toinen rantautumispaikka, joita onneksi oli tarjolla lähietäisyydellä. Sillasta ei ollut mitään merkintää vuodelta 2007 olevassa merikortissamme, emmekä siis myöskään tienneet sen mahdollisia aukioloaikoja.

Lübeck (en millään osaa kirjoittaa Lyypekki) on aivan valtavan hieno hansakaupunki. Kaikesta näkee, että merenkulku ja kauppa ovat kannattaneet jo monien vuosisatojen ajan, oli sitten kysymys laivanvarustuksesta, viinistä tai marsipaanista. Upea tiiligotiikka hallitsee kokonaisia kortteleita. Niskat vääntyvät kun yrittää katsella talojen päätyjen ylärakennelmia (Giebel). Tutuiksi tulivat Holstentor, Raatihuone ja sen tori, lukuisat kirkot ja Buddenbrook Haus vain joitakin mainitakseni.

Tämän lähes korkeakulttuurellisen annin lisäksi, koimme monia muita mukavia pikkujuttuja. Tässä aikajärjestyksessä.

1. Aamu-uinti Travejoessa kohta Travemündestä lähdön jälkeen. On hieno tunne roikkua kiinni peräportaissa, kun vene kulkee 2-3 solmua. Se on vesihierontaa parhaimmillaan.

2. Satamamme erittäin ystävällinen satamamestari (nainen), joka puhui jonkin verran suomea (hän oli ollut naimisissa suomalaisen miehen kanssa). Saimme jopa joitakin erivapauksia. Sataman uudet hienot ilman aikarajoituksia toimivat suihku-ja saniteettitilat.

3. Silkkiuikkupariskunta, joka oli tehnyt pesän vihreällä (=vapaa) merkitylle venepaikalle. Yksi poikanen oli jo kuoriutunut ja lisää haudottiin. Olimme pesästä kymmenisen metrin päässä ja seurasimme kun hautovaa lintua ruokittiin. Se oli suorastaan liikuttavaa!

4. Raatihuoneen torilla oli silakka- ja kalapäivät. Ruokakojuja, musiikkia, pukuja ym. menoa. Otimme kala-aterian ja oluet ja söimme parhaillaan, kun pöytään tuli paikallisen lehden toimittaja, joka ilmoitti tekevänsä juttua kalapäivän vietosta. Hämmästys oli melkoinen, kun hän kuuli että olemme Suomesta ja tulleet veneellä. Taisimme olla hänelle varsinainen Bingo. Otettiin valokuvat, nimet ja kaikki. Lehteä emme valitettavasti ehtineet nähdä.

5. Illalla joku koputti veneen kylkeen. Siellä oli mies, jonka kanssa Eero oli jutellut jo Sandhamnissa ja kysellyt Lübeckistä. Olimme hänen kotisatamassaan. Aikamoinen sattuma sekin, sillä olisimme aivan hyvin voineet mennä viiteen muuhunkin satamaan.

6. Aamulla, kun lähdimme takaisin itään kohti Wismaria, tuuli oli kääntynyt länteen. Taas myötätuulta.

Aikaisemmasta Wismarin vierailustamme on kulunut jo 15 vuotta. Siitä oli kummallakin mielessä vähän ränsistynyt, harmaanruskea kaupunki ja hajoamaisillaan oleva romahtanut laituri. Kun aikoinaan 1991 saksalaiset sanoivat Sassnitzista, että kymmenen vuoden kuluttua kaikki on toisin, niin voitte vain kuvitella, mitä muutoksia 15 vuodessa on saatu aikaan. Ei mikään ihme, että Wismar on yhdessä Stralsundin kanssa hyväksytty Unescon mailmanperintöluetteloon nimenomaan ainutlaatuisen tiiligotiikan vuoksi. En enää viitsi toista samoja sanoja kuin aikaisemmin Lübeckistä kertovassa osuudessa, Tämä paikka täytyy nähdä!

Wismarin raatihuoneen torilla vietettiin viinipäivää. Maistiaisia saatiin ja aurinko paistoi. Tunnelma parhaimmillaan. Olimme rantautuneet Vanhaan Satamaan (Alter Hafen), jossa yllätykseksemme oli myös toinen Atalanta, vanha luotsikuunari, joka nykyisin on suojeltu ja jolla tehdään jonkinlaisia turistikuljetuksia. Saimme ostaa sieltä itsellemme lippalakit, joissa on Atalanta- nimi.

Tämä on siis edelleen ollut aivan kummallinen purjehdus: ei yhtään pakollista satamapäivää, ensimmäisen päivän jälkeen ei yhtään kryssipäivää, ei yhtään sadepäivää, mihin vielä joudummekaan?

Hyvää kesän jatkoa kaikille!

Atalantan miehistö