Aalborg 1.7.2010

Pohjanmeren kautta!

Tulihan se tehtyä, piipahdus Pohjanmerellä ja Thyborønin kautta Limfjordenille. Täällä sitä ollaan Aalborgin kaupungissa ja varmaan muutama päivä vielä lisääkin, sillä Atalanta vaatii pientä korjausta (siitä vähän myöhemmin).

Vihdoinkin pääsimme myötätuuleen! Aamulla 27.6. lähdimme Helgolandista kohti pohjoista ja Thyborøniä, joka on tuttu nimi ennen kaikkea säätiedotusten havaintoasemana. Olimme lähtiessä toisena veneenä rannasta, mutta meidän toisella puolellamme oli 7 (!) venettä. Se onkin täällä aivan tavallista, Helgolandissa voi hyvin olla 14 venettä rinnakkain. Yleensä ensimmäinen kysymys viereen kiinnittyvältä veneeltä kuuluu: mihin aikaan lähdette? ja siitä voikin sitten hyvin jatkaa keskustelua mistä tulee, minne menee jne. Saksalaiset ovat olosuhteiden pakosta kehittäneet huippuunsa veneiden kiinnittymis- ja irtautumisrituaalit. Kaikki tietävät mitä pitää tehdä ja homma sujuu mallikkaasti. Niinpä mekin olimme sitten keula pohjoista kohti myötävirran saattelemana kahdeksan aikoihin aamulla

170 mailin merimatka oli kuin palkinto parin viikon kryssimisen jälkeen. Tuuli oli leppeää ja sivumyötäistä, aurinko paistoi, Helmi ohjasi, me nautimme yöllä upeasta täysikuusta ja ihmettelimme Tanskan länsirannikon valtavia tuulipuistoja. Tanska on todella tuulimyllyjen maa! Kävimme päivällä jopa uimassa. Vene kulki 2-3 solmun vauhtia ja roikuimme peräportaiden varassa (vieressä oli kyllä varmuusköysi) ja saimme todellista vesihierontaa. Vesi oli 16 astetta, kirkasta ja paljon suolaisempaa kuin Itämeressä. Emme olleet lainkaan väsyneitä perillä, sillä olimme kumpikin voineet levätä vuorollamme purjehduksen aikana.

Thyborøn on ennen kaikkea kalastussatama. Siellä kalastus on todellinen elinkeino ja kalastusveneitäkin on kymmenittäin useassa altaassa ja sataman tuoksutkin sen mukaiset. Tuoreet katkaravut voileivän päällä olivat aivan herkullisia!

Satamaan tuli kaksi Tanskan laivaston purjealusta. Ne olivat komeita, suuria kouluveneitä, joita oli pakko mennä katsomaan läheltä. Vahtivuorossa oli virka-asussaan nuori kaunis nainen, jota jäimme jututtamaan. Kummassakin veneessä on 8 hengen miehistö, neljä miehistön jäsentä ja 4 oppilasta. ”You are sergeant?” kysyi Eero. ”Yes I’m sergeant and I’m going to be officer” kuului vastaus ja upea hymy päälle. Siihen laivaan tulee varmaan tungosta!

Taas aamulla matkaan. Sitä ennen piti mennä hakemaan rahat takaisin sirukortista, joka satamamaksua maksettaessa oli täytynyt lunastaa. Automaatti roksutti ja roksutti, mutta mitään rahaa se ei suostunut antamaan. Panttina oli sen verran kruunuja sisällä, että ei sitä halunnut satamaankaan lahjoittaa ja kysymys alkoi myös olla periaatteellinen, jos kerran turvaudutaan itsepalveluautomaatteihin, niin niiden pitää myös toimia!

Satamamestarin virkaa toimitti paikallinen turisti-info, joka aukesi vasta klo 10. No, odotetaan! Odotus tulikin pidemmäksi, sillä infoihmistä ei vain kuulunut. Aloimme syystäkin hermostua, ja kun hän vihdoin 10.35 tuli paikalle taisi Eero puhua selkokieltä saksaksi. Ainakin rahat ilmestyivät välittömästi ja henkilö pyyteli kovasti anteeksi.

Koko Limfjordenin matka oli hienoa myötätuulta. Eilen 30.6. tuuli oli jopa navakkaa, mutta pelkällä etupurjeella emme tulleet liian kovaa. Suurin osa vuonosta on ruopattua kapeaa väylää, josta ei voi poiketa. Väylälläkin vettä on vain viitisen metriä, ulkopuolella ei metriäkään, joten tarkkana piti olla koko ajan.

Heti lähtiessä ”pääsimme” pelastamaan erään purjeveneen. Olimme samaan aikaan kiertelemässä erään sillan luona odotellen sen avautumista. Sitten toisesta veneestä viittilöitiin ja vihellettiin: selvästi joku ongelma. Vene oli ajautumassa matalaan kun moottori oli lakannut toimimasta. Tilanne oli hankala, tuuli painoi meitäkin, autettava vene oli aika pieni ja sen syväys varmasti myös pienempi kuin meillä. Sain viime hetkellä polkaistua suoraan Atalantaan kylkee sojottavan perämoottorin potkurin alas, kiinni veneestä heitetystä köydestä, kiinnitettyä sen Atalantan knaapiin ja sitten vain moottori vetoon. Ja niin siinä kävi kuten aina joskus käy, köysi ei ollut kiinni pelastettavassa veneessä! Kyllä siinä noiduttiin puolin ja toisin, ajattelimme jo jättää koko homman sikseen, mutta ei venettä kerta kaikkiaan voinut jättää pulaan. Toisella kerralla homma onnistui, mutta oli siinä kaiken kaikkiaan aika monta vähältä piti tilannetta. Saimme kyllä monet kiitokset (ja syystäkin, olen sitä mieltä).

Jo Helgolandissa huomasimme Atalantan vasemmassa laidassa, juuri vanttien alla (vantit kiinnittyvät varvaslistan läpi) parinkymmenen sentin mittaisen särön. Olemme aina oudoksuneet veneen rustirautarakennetta. Havainto oli alkuun aika hämmentävä, miten jatkon käy, uskallammeko purjehtia lainkaan vasemmanpuoleisella halssilla, entä miten käy kryssiminen? Muistimme edelliseltä Aalborgin käynniltämme, että satamassa kunnostettiin vanhoja perinneveneitä, joten arvelimme, että sieltä voisimme saada apua myös tällaiseen vähän uudempaankin veneeseen.

Kaikki kävi kuin romaanin käsikirjoituksen mukaan. Entinen paikka laiturin kyljessä, rannassa monta rakennusta, joiden avoimista ovista näkyi monenlaista varaosaa ja työstökoneita. Kuljimme eteenpäin ja luoksemme kiirehti mies. ”Tietäisittekö ketään, joka korjaa veneitä?” ”Minkälaisesta korjauksesta olisi kysymys?” ”Vähän laminointia ja sellaista.” ”Kuinka kauan teillä on tarkoitus jäädä Aalborgiin?” ”Niin kauaksi aikaa kun tarve vaatii.” Mies meni soittamaan ja palasi hetken kuluttua. ”Henning Aagaard tulee katsomaan venettä huomenna kymmeneltä. Hän on veneenrakentaja ja on korjannut omaa venettäni ja vanhoja perinneveneitä. Todella osaava mies." Ei voi olla totta. Tämähän sujuu uskomattoman hyvin. ”Tulkaa sisään, jutellaan, maistuisiko kuppi kahvia.”

Siellä me sitten istuimme perinneveneitä säilyttävän yhdistyksen huoneistossa, nautimme kahvia ja pipareita, keskustelimme Tall Ship Racesta, johon isäntämmekin oli viime kesänä osallistunut. Huolemme haihtuivat siltä istumalta. Tunsimme olevamme osaavissa käsissä.

Henning ilmestyi kymmenen aikoihin, tutki aikansa ja teki siten korjausehdotuksen: laminoinnin korjaus ulkoapäin. Meistäkin se tuntui järkevältä. Jos siltä tuntuu, voi sisäpuolisen lisävahvennuksen tehdä sitten talven aikana Suomessa.

Nyt sitten kulutamme aikaa. Itse kaupunki on aika pieni ja sen nähtävyydet on kohta tsekattu. Onneksi lähettyvillä on kirjasto, joka on auki joka päivä. Kirjojen ja uimahallin lisäksi rakennuskompleksiin kuuluu nettikahvila, jota olemme jo nyt tehokkaasti käyttäneet. Tällä laiturinpätkällä, jolla nyt olemme, ei ole saatavilla sähköä, wlania, vettä eikä muutakaan.

2.7.

Eilen illalla jo aikaisemmin mainitsemani tanskalaiset koululaivat rantautuivat aivan meidän peräämme. Illalla huomasimme, että sotalaivoissakin voidaan pitää hauskaa.

Henning astui juuri (klo 12.30) veneen kannelle!!!!

(Muutamia tunteja myöhemmin.) Atalantan kyljestä on nyt rälläkällä hiottu vioittuneet kohdat pois, tilalle laitettu useita kerroksia erilaisia vahvistekaistaleita ja väliin epoksia. Oli hienoa seurata ammattimiehen työskentelyä aivan läheltä. Siinä samalla tuli puhuttua tietysti muutakin. Kaksi hänen neljästä pojastaan on parhaillaan merillä ja kaksi nuorintakin (7 ja 10-vuotiaat) katsovat ihaillen isoveljiään. Koska perheen viikonlopuksi oli suunniteltu monenlaista ohjelmaa, Henning pääsee seuraavaan vaiheeseen vasta maanantaina (nyt on siis perjantai). Onneksi Henning järjesti meille sähkön, joten elämä alkaa voittaa.

Aalborg taitaa tulla todella tutuksi….

Terveisin

Atalantan miehistö