Byxelkrok 12.6.2010

Kuninkaan lunnaat

Täällä sitä taas ollaan! Hyvää vauhtia matkalla koti Itämeren eteläosia. Lähdimme Espoosta aikaisin aamulla keskiviikkona 9.6. Tavoitteena oli, kuten niin monena vuonna aikaisemminkin, Gotlanti, Öölanti tai joku muu sopiva satama Ruotsin rannikolla. Tällä kertaa matkastamme tuli ajallisesti poikkeuksellisen pitkä sen vuoksi, että tuulet olivat erittäin heikkoja. Saavuimme eilen illalla tänne Byxelkrokiin, öölannin pohjoiskärjessä sijaitsevaan viehättävään kalastus- ja lomanviettopaikkaan 62 merellä vietetyn tunnin ja 305 merimailin jälkeen. Matka ei ollut fyysisesti raskas, tuuli vei (tai kun ei ollut tuulta, moottori) ja Helmi ohjasi, me olimme vain kyydissä. Enemmän sää otti hengen päälle, purjeita vaihdettiin monta kertaa, ja kytättiin tuulen kehittymistä, laittaako moottori päälle kahden vai yhden solmun vauhdissa.

Viimeinen osuus, matka Gotska Sandöltä perille oli taas kerran tuulien vuoksi harvinaisen hankala. Tuulet vaihtoivat suuntaa monta kerta, nousivat ja sammuivat, purjeet vaihtuivat, nostettiin ja laskettiin. Tämän Gotska Sandön, Gotlannin, Öölannin ja mantereen rajaama merialue on aikaisemminkin koettu hyvin oikukkaaksi, ikään kuin siellä olisi aivan oma ilmasto. Tällä kertaa alkoi painaa päälle myös luvattu kuling-varoitus (tuulta 15-18-m/s). Viimeinen 10 mailin vastatuuliosuus tultiinkin sitten koneella ja ehdittiin hyvin ennen tuulen voimistumista satamaan.

Matka ei siis ollut mitään varsinaista purjehduksen juhlaa, ja oli enemmänkin suorittamista. Tosin nähtiin yksi aivan upea auringonlasku, mutta siinä se sitten olikin. Tällä kertaa meidän kaiken huomiomme sai veneeseen hankittu uusi mittaristo ja sen toiminta. Alkuperäiset mittarit olivat jo 25 vuotta palvelleet, välillä korjattu ja Jussikin antanut vielä tekohengitystä, mutta viime syksynä ne varmuuden vuoksi jo irrotettiin veneestä. Tämä uusi kokonaisuus käsittää tuulimittarit, kaikuluotaimen, nopeusmittarin, plotterin (autonavigaattoreiden veneilyvastine) sekä AIS:in (Automatic Identification System). Niille teistä, joille veneilyasiat eivät ole tuttuja, kerrottakoon, että kukin laite itsessään käsittää monipuolisen ohjelmiston vastaavalla tavalla kuin jos sanoisin, että veneeseen hankittiin matkapuhelin. Niiden avulla saamme selville esim. veden lämpötilan ja graafisen esityksen tosituulen ja näennäistuulen kehityksestä ja kaiken mahdollisen tältä väliltä.

Joskus aikaisemmin olemme sanoneet, että käsi-Garmin riittää meille hyvin navigoinnin tarpeisiin. Miten helposti sitä ihminen voikaan muuttaa mieltään! Olemme nyt ihmetelleet ja ihastelleet plotterin kuvaa, josta näkyy veneen kulloinenkin sijainti karttapohjalla. Jo tulee navigointi helpoksi! Ja kun tähän samaan karttapohjaan saadaan vielä AIS:in avulla näkyville läheisyydessä olevien laivojen sijainti, kulkusuunta ja etäisyys ohitustilanteessa, niin ei voi kuin ihmetellä insinöörien osaamista.

Siitä ei ole kuin 30 vuotta kun Eero toi kotiin radiosuuntimalaitteen, jolla piti kuunnella majakoiden signaalia ja sen perusteella päätellä, missä kohtaa merellä ollaan. Emme koskaan saaneet selvää morse-signaaleista, joten seuraava vaihe, Decca- navigaattori tuntui todella tekniikan ihmeeltä. Sen avulla, silloin kun oltiin Decca-ketjun piirissä, saatiin selville sijainti merellä ja navigaattori laski suunnan määräsatamaan ja seurasi miten vene pysyi oikeassa suunnassa. Ongelmaksi tuli joskus se, että Decca-ketju oli esimerkiksi Suomenlahdella ja Virossa aika harva, joten siihen ei aivan täysin voinut luottaa. Kerran Decca ilmoitti meidän olevan Ruotsin mantereella kun olimme Visbyssä. Decca-navigaattori oli aivan kunnon investointi, se maksoi 1984 noin 7000 mk. Decca- ketjun ylläpitäminen lakkautettiin vähitellen ja sen korvasi satelliittipohjainen GPS (Global Positioning System). Sitten hankittiin meillekin noin kännykän kokoinen Garmin, joka sisälsi Decca-navigaattorin toiminnot ja kaikkea muuta hyödyllistä. Alkuun nekin olivat kalliita ja maksoivat noin 6000 mk, mutta hinnat putosivat kännyköiden tapaan. Eero muisteli, että me maksoimme omastamme 1998 noin 2000 mk (300 e).

Kehitys on ollut valtava ja vastaa hyvin tietokoneiden ja muun tekniikan kehitystä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että nykyinen laitteistomme, joka kaikkineen maksoi noin 3000 e, tarjoaa meille kaiken sen mitä ikinä voisimme kuvitella tarvitsevamme ja vielä paljon lisää. Mutta niinhän on jo edellisillä kerroillakin tuntunut...

Paikan määritys merellä on ollut ikiaikojen ongelma, johon on kuumeisesti haettu ratkaisua. Kompassi on tunnettu jo hyvin kauan. Leveyspiirin (etäisyys päiväntasaajalta) määrittämiseksi käytettiin erilaisia tekniikoita, mm. ns. Jaakobin sauvaa, jonka avulla mitattiin auringon korkeus horisontista, siis eräänlainen sekstantin esiaste. Ongelma oli tietysti, että sitä ei voinut käyttää pilvisellä säällä ja auringon katsominen pienen reiän läpi sokeutti vähitellen useita 1600-luvun merikapteeneita. Yleensä kauppamerenkulku käytti hyväkseen vakiintuneita reittejä ja pasaatituulia. Tällaiset alukset olivat merirosvoille helppoa saalista. Lieneeköhän tuolta ajalta peräisin sanonta: tuurilla ne laivatkin seilaa.

Pituusasteen ts. itä-länsisuuntaisen paikan määrittäminen tuotti aikoinaan suunnattomia vaikeuksia. Kapteenit yrittivät arvioida kuljettua matkaa, mutta virheet olivat suuria. Kun vuonna 1707 neljä Englannin laivaston alusta tuhoutui Englannin rannikolla sumussa navigointivirheen vuoksi ja niiden miehistö kahta lukuun ottamatta hukkui, Englannin parlamentti lupasi 20 000 punnan palkkion sille, joka pystyisi kehittämään luotettavan ja käyttökelpoisen menetelmän pituuspiirin määrittämiseksi päiväntasaajalla puolen asteen, n. 55 km tarkkuudella.

20 000 puntaa oli suunnaton summa rahaa. Se vastasi silloisessa katsonnassa määrää, joka olisi jouduttu maksamaan kuninkaan lunnaista. Oli selvä, että tämä innoitti monenlaisia yrittäjiä. Jo alkuun oli havaittavissa kaksi koulukuntaa: tähtitieteilijät ja muut, lähinnä kelloon ja aikaan liittyvät ratkaisut. Kuluihan maapallon pyörimiseen akselinsa ympäri aina sama aika, 24 tuntia. Jos tiedetään tarkkaan, mitä kello on jossain tietyssä paikassa maissa ja auringon lakipisteen avulla määritellään klo 12 laivassa, pystytään myös määrittelemään etäisyys maissa olevasta paikasta.

Tarinaan kuului tietysti koulukuntien välistä juonittelua ja kiistoja. Tähtitieteilijät eivät halunneet uskoa, että kyllin tarkkaa kelloa, vuorokauden virhe enimmillään 3 sekuntia, ylipäätään olisi mahdollista rakentaa ja toiset taas pitivät taivaankappaleiden liikkeisiin perustuvia taulukoita liian monimutkaisina.

Englantilainen kelloseppä John Harrison rakensi elämänsä aikana neljä kelloa. Mitään muuta hän ei sitten ehtinyt tehdäkään. Kaikki kellot olisivat olleet oikeutettuja palkinnon saamiseen, mutta hänen ansionsa tunnustettiin lopullisesti vasta vuonna 1773, kun Harrison oli jo vanhus eikä paljon enää ehtinyt nauttia "lunnasrahoista". Hänen keksintönsä otettiin kuitenkin pian sen ajan teolliseen valmistukseen ja kronometrien, tarkkuuskellojen käyttö laivojen vakiovarusteena yleistyi.

Nyt nämä entisaikojen kronometrit ja sekstantit ovat muuttuneet plottereiksi ja sun muiksi vempaimiksi, jolloin helposti unohtuu minkälaisia taitoja entisaikojen ja jopa vain 50 vuoden takainen merenkulku vaati. Kuninkaan lunnaistakin on tullut pikkurahaa, kun ylivoimaisesti tarkempia laitteita saa kaupasta muutamalla kympillä. Mitenkähän on käynyt monarkioiden?

Terveisin

Atalantan miehistö

PS. jos joku on kiinnostunut John Harrisonista ja longitudista niin suosittelen lukemistoksi Dava Sobel: Longitudi