Uumaja 7.7.2011

Höga Kusten och lite till

Örnsköldvikistä lähdettiin ensimmäisenä veneenä maanantaina 4.7. navakassa koillistuulessa kohti pohjoista. Tavoitteena oli käydä kääntymässä Uumajasta yhden päivämatkan päässä olevassa Ratanin vanhassa tapulisatamassa. Ennen kuin pääsimme sinne, pysähdyimme ensin Järnäsklubbenilla (eräs Ruotsin säähavaintoasemista) sekä sitten Uumajassa. Järnäsklubbenin satama on pienen pieni allas, jossa veneen kääntäminen keula kohti suuaukkoa onnistui parhaiten vain käsin köysien avulla. Paikka on kaukana kaikesta asutuksesta, sehän on aivan ulkomeren laidalla. Yllätyksemme oli suuri, kun näimme laiturilla parikin aurinkokatosta, pöytiä ja tuoleja, kukkia, vastarakennettu huoltorakennuksen laajennus toimii jonkinlaisena kokoontumistilana. Ilmoitustaululla vieraat toivotettiin tervetulleiksi rantakahvilaan, joka olisi auki päivittäin klo 12 – 18. Viikonloppuisin kauemmin. Joka viikko perjantaisin olisi katkarapuilta ja joskus elokuussa hapansilakkailta. Kaikki oli uutta. Olimme perillä vasta klo 19 aikoihin, joten emme päässeet kokeilemaan tätä varsin ainutlaatuista rantakahvilaa. (Kokoontumistilan ovessa ei ollut edes lukkoa vaan kynnyksen rakoon ahdettu pönkäpuu.) Täytyy vain toivoa, että vielä joskus osuisimme sinne aukioloaikana.

Järnäsklubbenin jälkeen olemmekin sitten kärsineet olemattomasta tuulesta. Ruotsin merisäät eivät ole edes ilmoittaneet tuulen suuntaa, vain voimakkuuden 1-5 m/s. Niinpä tuulet ovat muuttuneet päivän aikana moneenkin kertaan. Meidän osalta tämä on merkinnyt pitkiä päiviä, kun veneen nopeus laskee, ja myös dieselin kulutusta. Pysähdyimme Ratanin matkalla yöksi Uumajan pursiseuran satamaan ja Rataniin saavuimme eilen keskiviikkona 6.7. Ratan on mantereen ja muutaman saaren rajaama, syvä ja erittäin suojaisa satama. Se on ollut merenkulkijoiden käytössä jo usean vuosisadan ajan. Sitä pidettiin aikoinaan Perämeren parhaana satamana ja se sai kunnianimen “Norlannin satama”. 1700-luvulla kaikkien Pohjois-Ruotsista lähtevien rahtialusten piti tullata tavaransa täällä. Saarelle rakennettiin tullausasema sekä kestikievari ja vilkas laivaliikenne toi alueelle tietysti paljon muutakin aktiviteettia. Mutta Ratan on kuuluisa muustakin kuin satamastaan. Täällä huomattiin, että satama mataloitui. Ensin uskottiin, että vesi katosi jonnekin, kunnes alkoi vahvistua käsitys, että maa nousee. Veden korkeuden seuraamiseksi kallioon tehtiin merkkejä, joista vanhin, nyt jo lähes 3 metriä veden pinnasta, on vuodelta 1749. 1800-luvun lopulla alettiin systemaattisesti seurata veden pinnan korkeutta ja satamaan rakennettiin ensimmäinen mareografi. Tällä hetkellä veden korkeutta mittaa uusi 1960-luvulla rakennettu mareografi, koska aikaisempi oli jäänyt kuivalle maalle! (On arvioitu, että jääkauden jälkeen maa on noussut 286 metriä!) Ratan on yksi Ruotsin ilmatieteen laitoksen virallisista vedenkorkeuden mittauspisteistä.

Ratan sivuaa Suomenkin historiaa. Ratanissa käytiin Suomen sodan viimeinen taistelu 20.8.1809. Venäläiset joukot löivät ruotsalaiset joukot pahanpäiväisesti, miehiä kuoli paljon kummaltakin puolelta ja koko kylä oli raunioina. Taistelusta on jäljellä vallituksia ja taistelussa kaatuneiden kahden ruotsalaisen upseerin hautamuistomerkki. Itse sodan lopputulokseen ei tällä ollut merkitystä, Ruotsi hävisi Suomen Venäjälle ja raja asettui Tornionjokeen. Tämän kaiken lisäksi itse kylä on tavattoman viehättävä, kaikki historialliset paikat ja tapahtumat on esimerkillisesti tuotu esille kartoin ja opastein. Kyllä kannatti lähteä Höga Kustenilta vielä vähän pohjoiseen.

Olemme nyt paluumatkalla ja yövymme taas Uumajan pursiseuran satamassa. Huomenna lähdemme kohti Norrbyskäriä, josta myöhemmin enemmän, ja sitten olemmekin takaisin Höga Kustenilla.

                                                                                  Skagshamn 9.7.2011

Norrbyskär on yksi Merenkurkun merkillisyyksistä. Sille ja aivan vieressä sijaitseville muille saarille perustettiin 1800-luvun lopulla sahalaitos, jonka jäänteisiin tutustuimme eilen. Itse asiassa koko saari oli ollut valtaisa ulkoilma-tehdas, jossa oli satama, rautatie, ilmarata, lastauspaikkoja ja lautatapulit. Tehtaan johtaja Frans Kempe oli valistunut patruuna, joka huolehti monin tavoin työntekijöidensä hyvinvoinnista. Hänen mielestään se oli paras tapa varmistua siitä, että ammattiyhdistysliike ei rantautuisi saarille. Erilaiset uskonnolliset liikkeet ja raittiusliike olivat sen sijaan hyvinkin tervetulleita. Hän rakennutti työläisille ajankohtaan nähden hienot asunnot, koulun, järjesti terveydenhuollon, huolehti eläkeläisistä ja leskistä ja järjesti saarille monenlaista muuta virkistystoimintaa.

Kaikesta tästä on jäljellä ennen kaikkea asuinrakennukset. Oli aika uskomaton näky kun seisoi kilometrisen koivubulevardin päässä, jonka toista puolta reunusti 20 identtistä, valkoista, herraskaisen näköistä puurakennusta. Jokaisessa rakennuksessa oli neljä keittiön ja huoneen käsittävää asuntoa. Koulussa oli parhaimmillaan 350 oppilasta, joten lapsia noihin taloihin riitti. Työnjohtajien ja tehtaanjohtajan talot olivat tietysti komeammat, mutta kuitenkin samantyyliset. Työläisten asunnot ovat nyt lomalaisten käytössä ja tehtaanjohtajan rakennuksessa on ravintola ja sen edessä olevassa laiturissa kuuntelimme illalla ravintolan terassilta kantautuvaa kitaransoittoa. Museossa näimme, että koko saaren pinta-ala, talojen pihoja ja niihin kuuluvaa perunamaata lukuun ottamatta, oli ollut lautatapulien peitossa. Rautatiestä ja ilmaradasta oli jäljellä vain kivisiä perustuksia. Rautatie kulki 5 metriä korkean rakennelman päällä, sahattu puutavara kuljetettiin sillä sahalta pinottavaksi tapuleihin. Köysiradalla taas kuljetettiin sahanpuru sahalta proomuihin, josta se vietiin mantereelle edelleen käytettäväksi. Edelleenkin proomujen lastauspaikalla oli hiekan sijasta purua. Saaria ympäröivät laiturit olivat nyt täysin lahonneet, tosin niiden jäänteet olivat selvästi näkyvissä.

Norrbyskäriä ei ole mainittu satamakirjoissa, se on sääli, sillä se sijaitsee vain päivämatkan päässä Höga Kustenista ja nyt tieto paikasta kulkee ainakin suomalaisille veneilijöille vain satunnaisesti satamakeskusteluissa.

Ehkä ei nyt enempää Norrbyskäristä. Lähdimme sieltä tänään takaisin Höga Kustenille ja olemme nyt aivan sen pohjoisosassa Skagshamnissa hapansilakkatehtaan vierasvenelaiturissa. Ei, hapansilakka ei tässä haise, se on se valmis tuote, jota saisi ostaa kahden km:n päässä olevasta kioskista, mutta taidamme jättää sen herkun nyt väliin.

Netti on huonosti saatavilla, myös WLAN, tästä tulee väkisinkin oikea jatkokertomus. Uutisia olemme kuunnelleet sekä Ruotsista että Suomen radiosta Ylen Pohjanmaan radiota. Näiden perusteella vaikuttaa siltä, että ainoa Ruotsin uutinen on poliitikkojen Almedalin kokous Gotlannissa ja Suomessa tangomarkkinat. Niin, ja Ruotsin uutisissa aina joku tai jotkut ovat "utsatta" milloin millekin asialle.

                                                                                 Norrfällsviken 11.7.2011

Skagshamnista lähdettiin aikaisin aamulla 10.7. kohti Mjältötä. Se on Ruotsin korkein saari, 236 m meren pinnasta, ja emmehän olisi Ruotsissa, ellei sen yhdellä kyljellä olisi aivan upea, jyrkkäreunainen laguuni, jonne kunta on rakentanut veneilijöitä varten laiturin, grillipaikan, pöydän ja penkit sekä tietysti ylemmäksi rinteeseen PuuCeen. Poijuja ei ollut, joten veneet olivat peräankkureissa. Paikka oli puolen päivän aikaan jo lähes täynnä, onneksemme saapuessamme yksi vene lähti, joten siihen!

Kiipesimme tietysti merkittyä polkua pitkin ylös huipulle mukana matkalta poimitut kivenmurikat, jotka jokaisen kiipijän kuuluu viedä, jotta vuori aina vaan kasvaisi. Polku ei ollut heikkojalkaisille, mutta ylhäällä ponnistukset palkittiin. Aivan upeat näkymät! Mjältö on siis korkein saari, mutta aivan lähellä on sitäkin selvästi korkeampia vuoria, mutta ne ovat mannerta. Meri oli sininen ja horisontti oli melkein puoliympyrän näkyvissä. Takaisin veneellä uinti maistui, vesi 22 astetta ja kirkasta.

Alkuun vähän ihmettelimme, että mistä nuo kaikki ihmiset tuntevat meidät, kun jokainen tervehtii “heijj”, sitten aloimme vastata ja vähitellen se kävi jo aivan luontevasti.

Illalla lähes kaikki venekunnat kerääntyivät pöydän ja grillin ääreen, jostain löytyi kitara ja joku lauloi ja tietysti naurettiin. Me seurasimme menoa etäältä veneestä, ja pohdimme, miten helposti ruotsalaisilta sujuu yhteinen ilonpito. Mutta meitä nukutti niin..

Ja taas aamulla liikkeelle. Tänä aamuna lähdimme ensin muutaman mailin päässä olevaan Ulvöhön. Saari on hyvin saman oloinen kuin matkamme ensimmäinen kohde Trysunda, mutta uudet suuret ravintola- ja hotellirakennukset ja laiturit tekivät siitä meidän makuumme liikaa turistikohteen. Linjalaivat toivat turisteja satamäärin ja sinänsä viehättävät kujat ja näkymät kärsivät ihmisten paljoudesta. Mutta siellä oli kauppa ja dieselasema, jotka ennen kaikkea houkuttelivat meitä paikalle. Kun ostokset oli tehty, jatkoimme taas matkaa (välimatkat ovat todella lyhyitä) Norrfällsvikenin satamaan. Satamaopas ilmoitti, että täällä on WLAN ja kiinnittymiseen poijut tai puomit. Siksi petyimmekin aika tavalla kun poijuista ei ollut tietoakaan ja aisat olivat laiturin sisäpuolella, jonne meillä ei ollut asiaa. Siis jälleen ankkuri veteen. Receptionissa tajusimme, että satama on osa suurta retkeilykeskusta, jossa pääasiana ovat retkeilyvaunut. Mehän olemmekin mantereella. Mutta tätäkin satamaa reunustavat punaiset mökit ja venevajat, joten veneen istuma-aukosta maisemat ovat varsin viehättävät. Norrfjällsvikenin erikoisuus on maailman suurin klapper-kiviranta. Olen jo kertonutkin Trysundan pyöreiden kivien peittämästä rannasta. No, täällä lähes vastaavaa rantaa riittää kilometrikaupalla ja kivikko nousee korkealle rinteelle. Kivet tosin eivät ole yhtä pyöreitä ja niin kauniita kuin Trysundassa, mutta aika vaikuttava oli tämäkin ranta kun nyt illan suussa teimme sinne parin tunnin kävelyretken. Alamme kohta suunnitella paluuta Suomeen, joten seuraava kirje taitaakin tulla Suomen puolelta.

Hyvää kesän jatkoa kaikille lukijoille

toivottaa Atalantan miehistö