Soukka 24.7.2011

Kotona jälleen!

Rantauduimme eilen iltapäivällä kotisatamaan. Veneessä piti viipyä vielä hetki, sillä tätä välivaihetta halusi pitkittää, muistella matkan kohokohtia ja miksei myös niitä vähemmän miellyttäviä. Pitipä vielä ottaa maljakin kotiinpaluun kunniaksi.

Matka Uudestakaupungista Espooseen sujui tuulten kannalta jo totutuissa merkeissä. Tuuli oli joko olemattoman heikkoa tai sitten reipasta vastaista. Päivämatkoista tuli ajallisesti pitkiä vaikka maileja ei niin kovasti kertynytkään. Moottorillekin oli käyttöä.

Olimme selvästi Suomessa. Maisemat ”litistyivät”, Turun saariston sinänsä upeat saaret eivät mitenkään vetäneet vertaa Höga Kustenin 100 -200 metrisille vuorille. Mutta Suomessa katselimmekin isänmaan lempeitä äidinkasvoja ja kyllähän nekin kelpasivat. Toinen seikka, joka toi meidät konkreettisesti Suomeen, oli radio. Pitkästä aikaa pääsimme kuuntelemaan YLEn ykköstä, nautimme hienosta musiikista, vanhoista haastatteluista, Aristoteleen kantapäästä, kirjallisuusohjelmista jne.

Uudenkaupungin satamassa eräs entinen luokkatoveri koputti veneen kylkeen ja kysyi: onko Kaiju paikalla. Eräässä toisessa satamassa oli toisella puolellamme etäinen tuttava eräiltä kutsuilta ja toisella puolella suomenpankkilainen, nimeltä tuttu mies perheineen. Illalla kuuntelimme radiosta Eskon perheen kautta tutuksi tulleen säveltäjän analyysiä kahdesta suomalaisesta modernin musiikin säveltäjästä. Onko Suomi todella näin pieni?

Helteet jatkuivat ja toivat mukanaan ukkosrintamia. Tällainen meni ylitsemme yöllä eräässä Hangon läntisen selän satamassa. Aamulla kuului enää kaukaista jytinää jostain etäältä lännestä. Lähdimme matkaan koko ajan valmiina laskemaan purjeet, jos ukkosrintama tulee päälle. Ja eihän siinä mennyt kuin puolisen tuntia, kun se lännessä ollut ukkonen oli jo hyvin lähellä, tuulen suunta muuttui yhdessä hetkessä 180 astetta, jonka jälkeen alkoikin tapahtua. En nyt kertaa kaikkia eri vaiheita, mutta lopputulos oli se, että purjeet olivat alhaalla, mutta etupurjeen skuutit (köydet) olivat veneen monissa käännöksissä päässeet veteen ja kiertymään moottoria käynnistettäessä potkurin ympärille. Moottori sammui. Siinä sitten vain nopeasti uutta tilapäistä skuuttia fokkaan, purje ylös, että venettä voisi edes jonkin verran ohjata. Onneksi väylä oli suhteellisen leveä ja sen ulkopuolellakin oli syvää. Vettä tuli sellaisella voimalla, että meren pinta oli aivan valkoinen ja välillä tuuli painoi raivokkaasti pientä etupurjettamme ja kallisti venettä. Näkyvyys oli paikoin aivan olematon.

Sekin vaihe meni ohi, jonka jälkeen oli aika miettiä, miten tästä eteenpäin. Halusimme ehdottomasti saada moottorin käyntiin, sillä väylä oli lopussa hankalan mutkikas ja ukkospuuskissa kryssiminen ei kerta kaikkiaan houkutellut. Pahimmat puuskat menivät ohi ja ohjasimme veneen väylän ulkopuolelle erään luodon suojaan. Eero vetäisi sukelluslasit (turvallisuusväline juuri näitä tilanteita varten) silmille ja sukelsi tutkimaan tilannetta. Aika monta sukellusta tarvittiin, mutta sitten kumpikin skuutti oli irti. Eivätkä ne olleet edes vahingoittuneet!

Saimme vielä yhden ukkosrintaman päällemme. Yleensä ihailen ukkosta ja salamointia, mutta tällä kertaa toivoin todella, että se menisi pian ohi. Salamat ja jyrähdykset olivat aivan samanaikaisia. Onneksi veneitä oli paljon liikkeellä, joten salamalla oli ainakin useampi vaihtoehto mistä valita. Yhteenkään veneeseen salama ei onneksi iskenyt. Loppumatka Hangosta itään mentiinkin taas purjein.

Kun sitten illalla olimme kaikessa rauhassa Matgruvanin erittäin suojaisessa satamassa, olivat päivän koettelemukset kuin pois pyyhkäistyjä. Eikä siihen tarvittu kuin vähän ruokaa ja juomaa ja virkistävä iltauinti veneen perästä!

Mutta radiosta tuli muutakin kuin vain hienoa musiikkia. Tämän kesän purjehdukseen liitämme mielissämme varmasti aina euron pelastusoperaatiot ja Oslon järkyttävän ampumistragedian.

Kaikesta huolimatta,

toivotamme lukijoillemme
oikein hyvää loppukesää, sillä kesäähän on vielä jäljellä,

Atalantan miehistö