Trysunda 1.7.2011

Doldrumissa Selkämerellä.

Keskiviikkoaamuna lähdimme innoissamme Uudestakaupungista kohti Ruotsin Höga Kustenia. Matkaa olisi noin 170 mailia, ei mikään pieni pyrähdys, vaan reilusti toiselle vuorokaudelle. Säätiedotukset lupasivat eteläistä (S/SW) tuulta 5 – 10 m/s, siis todellinen menokeli. Isokarille saakka mentiin lupaavasti, päästiin jopa 6 solmua heräävässä aamutuulessa. Aurinko helotti taivaan täydeltä. Hienoa!

Isokarin kohdalla suuntamme muuttui luoteeseen ja samalla hetkellä purje tyhjeni ja puomi alkoi hakata ikävästi. Minne se tuuli katosi? Tuuli tuli lähes suoran veneen takaa, siis kaakosta, eikä siinä ollut enää samaa tehoa kuin sivutuulessa. Spiirasimme etupurjeen (levitimme sen puomin avulla toiselle puolelle kuin isopurjeen), mutta sekään ei tuonut kuin puoli solmua lisää vaivaiseen parin solmun vauhtiimme. Plotterimme ilmoitti kylmän asiallisesti meidän olevan perillä 70 tunnin kuluttua!

Tuntui mahdottomalle ajatukselle lähteä matkaan dieselin avulla reissun tässä vaiheessa, vaikka varastomme olisivat siihen ehkä juuri ja juuri riittäneet. Niinpä psyykkasimme itsemme hiljaiseen menoon. Päiväntasaajallakin on se tyyni alue, doldrum, joka kestää parikin viikkoa ja todella kypsyttää niin mieltä kuin ruumistakin. Vettä meillä olisi ja ruokaa riittäisi ainakin viikoksi.

Olimme vuoron perään ulkona vahtimassa muuta liikennettä, jota oli vain nimeksi, kävin uimassa veneen perässä ja yritimme ottaa kaiken irti sinänsä hienosta kesäpäivästä. Ei pilvenhattaraakaan, joten auringolta piti suojautua kajuutassa.

Lojuin tähystysvuorollani istumalaatikossa, kun kuulin outoa puhinaa. Isopurje varmaan hinkkaa johonkin vanttiin. Puhina jatkui ja pakotti nousemaan. Aivan veneen vieressä oli hylje. Se katsoi minua suurilla pyöreillä silmillään, sukelsi ja tuli taas pintaan. Eerokin ilmestyi nopeasti paikalle. Hylje piti meille oikein näytöksen. Se sukelteli, ui veneen vieressä, tuli pintaan ja nosti päätään korkealle veden pinnan yläpuolelle, puhisi ja aloitti taas kaiken alusta. Ilmeisesti kuljimme niin hitaasti ja äänettömästi, että se oli tullut uteliaaksi ja selvästi hieroi tuttavuutta. Kun se ei saanut meistä uintiseuraa, se kyllästyi , sukelsi ja lähti kaukaisen luodon suuntaan, jossa sen lajitoverit olivat jo jonkun aikaa pitäneet kaihoisaa konserttiaan. Se oli unohtumaton tapaaminen! Joskus kotivesilläkin olemme nähneet hylkeen, mutta ne ovat olleet silloin kaukana ja kadonneet nopeasti näkyvistä.

Ensimmäisen yön aamutunteina kevyeen tuuleen tuli lisäksi maininki, joka paukutti isoa purjetta niin, että annoimme periksi, moottori käyntiin. Sitä se siten olikin koko loppumatka. Purjein, moottorilla, purjein, moottorilla... En edes osaa sanoa kuinka monta kertaa vaihdettiin. Pysyvää tuulta ei saatu koko aikana. Suomen säähavaintoasemat muulla Suomessa ilmoittivat aivan kunnollisia tuulia, vain Isokari ja Kylmäpihlaja olivat saaneet mittareihinsa 2 m/s. Illalla yhdeksän aikaan Kylmäpihlajalla ja Tahkoluodolla oli tyyntä. Olimme aivan selvästi doldrumissa Selkämerellä!

Toisen vuorokauden yönä aloimme lähestyä Höga Kustenin pohjoisreunaa. Reittipisteemme plotterissa oli Trysundan saaressa olevan lahden suulla. Tähyilimme innokkaasti kiikarilla, milloin korkeat saaret ilmestyisivät näkyviin. Kiikarissa näkyi vain harmaata viivaa. Mutta siellähän on sumua! Ja jälleen, aivan kuin 10 vuotta aikaisemminkin, saavumme Höga Kustenille sumussa, näkyvyys oli alle viitisenkymmentä metriä. Plotteri ohjasi meidät turvallisesti perille. Siinä tullessamme tuli väkisinkin mieleen, millaista se olisi ollut pelkän kartan ja kompassin avulla. Tässä suhteessa kehitys on mennyt eteenpäin, täytyy myöntää. Klo 4 aamulla kiinnityimme laituriin ja nukahdimme lähes välittömästi. Ja vaikka meitä olikin veneessä vain kaksi, niin ohjauksesta piti koko ajan huolen Helmi, eli automaattiohjain. Se helpotti menoa suuresti, sillä mikään ei ole tylsempää kuin ohjata venettä olemattomassa tuulessa suoraa viivaa pitkin kohti 150 mailin päässä olevaa pistettä.

Trysunda on tavattoman viehättävä pieni kylä saaren sisään ulottuvan lahden reunoilla. Vieri vieressä olevat talot on maalattu samanvärisellä punamullalla, valkoiset ikkuna- ja päätylaudat ja siniset ovet tekevät kokonaisuudesta miellyttävällä tavalla yhtenäisen. Jokaisella talolla on oma venevaja osittain meren päällä. Siellä ei välttämättä ole enää venettä, sillä lomalaiset ovat saaneet niistä erinomaisen kesäasunnon. Fiskemuseum on kuitenkin muistuttamassa entisistä ajoista.

Illalla kiersimme vielä saaren luontopolun. Se vei meidät poukamaan, jossa koko ranta oli täynnä vaaleanharmaita ja vaaleanpunaisia pyöreitä kiviä. Pienimmät olivat lähinnä vettä ja kivet suurenivat vyöhykettäin ylemmäs rantaan tultaessa. Aivan uskomaton paikka. Ja tämänkin on jääkausi saanut aikaan. Trysundasta täytyy vielä mainita kylän kappeli. 1600-luvun lopulla rakennettu, valkoiseksi maalattu, puurakenteinen kirkko, oli hieman olohuonettamme suurempi. Se sisälsi kuitenkin kaiken: saarnastuoli, alttari, penkit ja upeat, alkuperäiset seinämaalaukset, jotka oli otettu esiin kappelin korjauksen yhteydessä. Ovi oli lukossa, mutta oven vieressä oli avain, jota piti kiertää ohjeen mukaan “oikealle”.

                                                                                  Örnsköldsvik 3.7.2011

Lähdimme eilen taas eteenpäin. Meteo oli luvannut tälle päivälle kulingia eli tuulta 15 m/s pohjoisesta. Örnsköldsvik on Trysundasta viitisentoista mailia pohjoiseen ja satama muistimme mukaan erittäin suojaisa. Satama onkin keskellä kaikkea. Korkeat, modernit toimistorakennukset ovat aivan sataman vieressä rannassa ja rantakaistale on täynnä kaikenlaisia markkinakojuja. Maisemaa hallitsee toisaalla hyppyrimäen torni, joka on rakennettu lähes kokonaan luonnolliseen rinteeseen.

Olemme päässeet sivistyksen pariin. Eilen ja tänään olemme katselleet ja kuunnelleet vesisuksiesityksiä 200 desibelin musiikin säestyksellä. Eilen illalla jatkuivat rantajuhlat tässä aivan vieressä ainakin kello 2:een yöllä, jolloin vihdoin menimme nukkumaan. Luvattu tuuli paiskoi aamulla huonosti kiinnitettyjä markkinakatoksia ilmaan ja jotkut niistä putosivat laiturissa olevien veneiden päälle. Onneksi olimme hieman kauempana. Itse kaupunki on kuin mikä tahansa ruotsalainen pikkukaupunki, joihin olemme matkoillamme tutustuneet. Korkeiden toimistorakennusten takaa paljastui vanhoja puutaloja ja 1900-luvun alun arkkitehtuuria, hienoja puistoja ja se joka puolella samanlaisena toistuva kävelykatu, jota koristavat kadun yli vedetyt eri maiden liput, kukkaistutukset ja penkkiryhmät. Kaupat ovat ne samat, joita tapaa meikäläisissäkin ostoskeskuksissa, vain Marimekko puuttuu.

Huomenna aamulla menemme hankkimaan puuttuvan merikortin tästä pohjoiseen. Tavoitteena on käydä Ratanissa ja sitten palata takaisin Ruotsin rannikkoa, nythän emme vielä ole nähneet Höga Kustenista kuin pienen nurkan.

Helteistä heinäkuuta toivottaen

Atalantan miehistö