Rauma 27.7.2007

Jälleen Suomessa!

Simrishamnin jälkeen jatkoimme matkaamme Ruotsin itärannikkoa pohjoiseen. Kalmarissa saimme Atalantan vieraaksi luokkatoverini Aulikin miehensä Harryn kanssa. He olivat Kalmarissa tyttärensä lasten vahtina ja auttamassa juuri hankitun vanhan omakotitalon remontoimisessa. He saivat vapaaillan ja me koko reissun ensimmäiset suomalaisvieraat veneeseen!

Kohta Kalmarin jälkeen alkoi purjehduksen luonnonsatamaosuus. Ruotsin rannikolla on leveä (syvä) saaristo, syvät vedet ja valtavasti hienoja rantautumispaikkoja. Siellä on mahdollista saada itselleen vaikka kokonainen saari! Tämä on meille tietysti tuttua reittiä, olemme kulkeneet sen vuosien aikana vähintään 30 kertaa. Meidän on suorastaan pakko pysähtyä aina Kråkelundissa (Öölannin pohjoiskärjen kohdalla, mutta mantereen puolella), se on paikka, jossa aikoinaan ensimmäisellä kerralla vuonna 1984 saimme virvelillä 5 haukea ja vielä enemmän ahvenia! Enää ei ole ollut kalansaaliita, vaikka Eero kiltisti onneaan kokeileekin. Ovat nekin vedet kummasti limoittuneet ja kalat kadonneet. Mutta Blå Jungfrun siintää edelleen horisontissa.

Itse asiassa kyllä ruotsalaisia purjehtijoita käy kateeksi: heillä on kaikkea. On hieno Höga Kusten, vauras Tukholman saaristo, Itämeren rannikko aina Öölantiin saakka ja sitten se Västkusten, jonka graniittikallioita ja valkoisia kyliä ihailimme reissumme alkumatkalla. Mutta on siellä purjehtijoitakin. Kun Suomessa saattaa nähdä 5 purjevenettä väylällä samaan aikaan, Ruotsissa näkee vähintään 50. Nyt Suomen puolella tulimme pitkän aikaa niin, että emme nähneet yhtään muuta venettä, nekin joita sitten nähtiin, olivat yleensä joko saksalaisia tai – ruotsalaisia.

Ruotsissa myös säät paranivat ja lämpenivät vähäksi aikaa. Osittain se johtui myötätuulista ja saariston antamasta suojasta. Kun avomeripurjehduksen aamuna veti päälleen ensin pitkän aluskerraston, sitten pitkän micro-fleece-kerraston ja vielä jonkun lämpimän puseron ennen kuin viimeiseksi kiskoi päälleen tuulenpitävät housut ja purjehduspuseron, niin nyt saattoi matkan aikana jättää aluskerraston pois ja matkan aikana jopa välillä olla vain shortseissa ja T-paidassa. Varsinaista tekstiiliurheilua! Muita vaatteita ei sitten ole oikeastaan käyttänytkään.

Olemme nyt siis Raumalla. Tulimme tänne tervehtimään vanhoja purjehdusystäviämme jo kymmenen vuoden ajalta. He ovat jo luopuneet harrastuksesta, mutta ovat aina kovasti hengessä mukana ja raportoimme heille matkamme edistymisestä. Huomenna meitä pidetään hyvänä, se on varmaa.

Lähdemme täältä sitten etelään. Loppumatka on vielä toistaiseksi avoin. Vähän tekisi mieli piipahtaa Viron Haapsalussa, onhan sekin kuulunut meidän vakiopaikkoihimme jo vuosien ajan. Mutta kuten kaikki veneilyssä, riippuu aivan säistä...

Lämpimin terveisin!

Atalantan miehistö