|
|
|
||
|
Gasteja ja muita tuttavia
Jussi ja Esko |
Esko ja TiinaEsko ja Tiina kohtasivat viitisentoista vuotta sitten Sibelius-Akatemian kahvilassa. Siitä kaikki alkoi ja yhtenä rajapyykkinä yhteisen matkan varrella oli helmikuussa 2005 pidetyt häät.Tintti ei ollut purjehtinut koskaan aikaisemmin, mutta saimme hänet mukaan Eskon kanssa paluupurjehdukselle Tallinnasta Espooseen. Edeltävä viikko oli ollut erittäin lämmin ja suorastaan heikkotuulinen, mutta eikös vain, pitkä kuuma kausi purkautui voimakkaana itätuulena. Meitä hieman hirvitti viedä ensikertalaista 15 m/s:n aallokkoon. Yritimme hieman estellä, olisiko sittenkin viisainta jättää purjehdus johonkin toiseen kertaan, aallokko voi olla vähän ikävää. Tintti oli todella pettynyt, hän oli kuulema monta vuotta odottanut, että pääsisi joskus purjehtimaan. Minkäs siinä sitten mahtoi! Onneksi tuuli tuli sentään suotuisalta suunnalta. Minimipurjein ylitimme Suomenlahden lähes ennätysajassa, ja kaikki nauttivat menosta! Näin oli Tinttikin tullut Kallioiden purjehdusseuraan. Tämänkin jälkeen on oltu Tintin ja Eskon kanssa Tallinnassa ja tehty lyhyempiä viikonloppuretkiä lähisaaristoon. Purjehduksen kannalta muusikoiden kesä on vain valitettavasti niin kiireistä aikaa, että yhteisiä vapaita viikonloppuja on erittäin vaikea läytää. Tintin mukana laajennettuun sukuun tulivat myös äiti Hellevi ja sisar Salla, jotka on sittemmin veneessä testattu ja hyviksi havaittu. ![]()
|
||