Purjehtijalle purjehtiminen on kokemus, jonka haluaa jakaa toisten kanssa. Sukulaiset ja läheiset tuttavat
viedään herkästi purjehtimaan ja yhteiset kokemukset antavat muisteltavaa.
Lapset kulkevat luonnostaan mukana ainakin siihen saakka, että heidät voi jättää yksin kotiin
kesäloman ajaksi. Sitten jossain vaiheessa kuvaan tulevat mukaan tyttö- tai poikaystävät ja yhtäkkiä gastien määrä
kaksinkertaistuu. Ja jos hyvin jatkuu, niin aikanaan saadaan pieniä kullannuppuja, jotka ilahduttavat
isovanhempia myös purjehdusten aikana.
Purjehtijat tutustuvat toisiinsa satamissa. On helppoa ryhtyä juttusille, kun tietää, että vastapuoli on kiinnostunut
samoista asioista. Ilo on sitä suurempi, kun jonkun näin tutuksi tulleen tapaa joskus uudestaan.
Silloin ollaan jo vanhoja tuttuja.
Meillä on ollut ilo päästä osallisiksi kaikesta yllämainitusta. Ohessa on kerrottu niistä tärkeimmistä.
Jussi ja Esko
Jussi, Pauliina ja pojat
Esko ja Tiina
Marjo ja Markku Halmeenmäki
Anja ja Jaakko Varimaa
s/y Svenskan, s/y Pirol
s/y Gemma