Juhannusjuhlat Pavilosta'ssa¹

Latviassa juhannusta vietetään Janiksen päivänä 24.6. Olimme 23.6. eli aattopäivänä tulleet Pavilostan idylliseen kalasatamaan, ja Merihelmi oli nyt turvallisesti kiinnitettynä puoli mailia ylävirtaan Saka-jokea tulliaseman viereiseen vierasvenelaituriin. Merellä oli ollut kylmää, tihkusadetta ja navakkaa tuulta, mutta nyt meillä oli juhannusmieli voittamassa palelevaa olotilaa. Arvelimme, että aatto oli juhlista jaloin täälläkin.

Pavilostan pieni kaupunki (ylinenkatu ja alinenkatu) oli kuitenkin hiljainen. Parit Riga Balsamit siistissä kahvilassa nautittuamme palailimme jo veneelle päin. Lähellä satamaa oli pienehkö ravintola, joka samalla oli kaukoliikenteen linja-autopysäkki. Ravintolan pihalle oli sytytetty grilli, ja joukko iloisia ihmisiä grillasi saslik-vartaita ja makkaroita ja siemaili olutta grillin ympärillä. Myös ravintolan sisällä näytti olevan mukava meno päällä. Tämä hilpeys kiinnosti tietysti meitäkin. Menimme hieman arkaillen sisään ja tiedustelimme, voisimmeko mekin päästä grillaamaan saslikit?

Ravintolan emäntä, nuorehko nainen, oli yhtä iloista hymyä. Hän totesi, että heillä oli meneillään yksityinen tilaisuus, mutta sopisimme mielihyvin mukaan, ja että hänen miehensä grillaa meille saslikit, jos jaksamme odotella puolisen tuntia. Illan mittaan ilmeni, että emännän nimi oli kotoisasti Marita. Hän oli pukeutunut Latvian kansallispukuun, ja juhannuksen kunniaksi hänen kutreillaan oli tammenlehväseppele. Hän oli kovin sievä, samoin kuin toinenkin kansallispukuinen nainen, eräs vieraista.

Marita osasi hyvin saksaa, mutta vain muutaman sanan englantia. Janis sen sijaan puhui hyvin englantia. Hänellä oli huomenna nimipäivä ja hän halusi välttämättä tarjota meille sen kunniaksi oluet. Janis oli kalastusaluksen konemestari. Hän oli hauska ja komea nuorimies. Illan mittaan lisäksi ilmeni, että Janis oli jo toisissa naimisissa, ja että sievä venäläisen näköinen nuori nainen oli hänen nykyinen vaimonsa ja jaloissa pyöriskelevä 3-4-vuotias poika heidän lapsensa. Tämän selvittelyn lomassa Janis halusi tarjota meille toisetkin oluet sekä sen kera lautasellisen kuminajuustoviipaleita. Kuminajuustoa kuulemma kuului syödä nimenomaan juhannuksena.

Saslik oli kerrassaan herkullista. Viereisen pöydän miesseurueessa oli mursunviiksinen ja turpeakasvoinen vilkkaasti elehtivä kaveri. Hän halusi välttämättä tarjota meille saslikin painikkeeksi pullollisen latvialaista "Merkurs"-brandyä (tässä vaiheessa ja selvennyksen vuoksi lienee mainittava, että mukanamme oli myös s/y Atalantan kipparipariskunta ja seurueemme käsitti siis neljä henkilöä). Mursuviiksinen ei osannut muita kuin paikallisia kieliä, mutta hän oli loistava puhumaan käsillään, eleillään ja ilmeillään. Kun kysyin hänen nimeään, hän osoitti hauistaan, johon oli tatuoitu sana "Ilmaris", siis Ilmari. Jatkossa Ilmari halusi tarjota, varsinkin seurueemme naisjäsenille, lisää kuminajuustoa, raparperipiirakkaa, seesampipareita ja paahdettuja härkäpapuja.

Ilmarin seurueessa oli totisen näköinen tyyppi, joka ei puhunut mitään, mutta tuijotteli meitä, varsinkin naispuolisia jäseniä, kiinnostuneen näköisenä. Illan mittaan hän sammahti pöydän ääreen, mutta ennen sitä hän halusi välttämättä tarjota (mitään puhumatta) meille pullollisen paikallista vodkaa. Kaikki muutkin ihmiset ravintolassa sekä söivät, joivat, nauroivat että juttelivat kaiken aikaa. Eräällä vieraista oli kitara mukanaan. Hän tapaili siitä säveliä, mikä sai koko joukon laulamaan slaavilaistyyppisiä lauluja - todella reippaasti. Meidänkin pöytäseurueemme yritti vastavuoroisesti kajauttaa suomalaisia juhannuslauluja. Ne saivat osakseen raikuvia taputuksia ja entistä reippaampia vastalauluja. Aina välillä, kun televisiosta tuli sopivaa musiikkia, koko väki innostui tanssimaan, mekin mukana.

Maritan mies kävi välillä tiedustelemassa, oliko hänen grillaamansa saslik ollut kelvollista. Hän kertoi (Janis tulkkina) olevansa kotoisin Azerbaitzanista, mutta tuntevansa itsenä nyt läpikotaisin latvialaiseksi. Kun olimme vakuuttaneet toisillemme Azerbaitzanin ja Suomen kansojen välistä vilpitöntä ystävyyttä, hän halusi välttämättä tarjota meille vielä toiset saslik vartaat (ensimmäiset olimme tilanneet ja maksaneet itse). Saslikin kanssa pöytään ilmestyi jostakin vielä oluet sekä lautaselliset salaattia.

Kun puolenyön maissa jätimme tuon hilpeän seurueen, ei meillä ollut vilu, ei nälkä eikä jano. Sen sijaan meillä oli ylenmääräisen rattoisa ja mukavan tuntuinen olotila, ja kumma kyllä, jalkakaan ei pahemmin vipannut - emme ainakaan itse sellaista huomanneet. Lähtiäisiksi olimme saaneet vielä tukevat halaukset, sekä toivotukset tulla uudelleen, esimerkiksi heinäkuun toisena viikonloppuna, jolloin kylässä on vielä suuremmat juhlat, kalastajajuhlat. Lupasimme harkita asiaa vuoden kuluttua. Meille jäi sellainen olotila, että tuota kutsua ja lupausta kannattaa harkita todella vakavasti. Huomen aamulla jatkaisimme kuitenkin matkaamme Liepajaan.

1) Ote kirjoituksesta:"Lati, Liti ja Sloty"
Merikarhu Sjöbjörnen 1/1999