|
|
|
||
|
Purjehdukset
1976-77 |
Purjehdukset1982 Periplussalla KolmårdenissaReittikartta
Olimme luvanneet pojille, että nyt mennään Kolmårdenin eläintarhaan. Matka alkoi jo koettua reittiä pitkin, ensin Utöseen ja sieltä Ruotsin puolelle Sandhamniin. Landsortista länteen olikin sitten uutta. Pääsimme keskelle ruotsalaisten kesälomaa ja veneitä oli kapeilla väylillä, niin tuntui, silmänkantamattomiin. Mutta saaristo oli hienoa, oikein kateeksi kävi ruotsalaisia. Pojat vähän naureskelivat sikäläisiä "luonnonsatamia", joissa oli puolisen sataa venettä kylki kyljessä. Ei meillä vaan... Bråviken kryssittiin molempiin suuntiin, mutta ehtihän siinä samalla ihailla jylhiä maisemia. Näinä kesinä purjehdusvarusteisiin alkoi kuului myös purkillinen matoja, jotka
olivat poikien ahkerassa hyötykäytössä. Paistetut ahvenet ja lettukestit toistuivat
silloisen ruokavalion herkkuina.
1983 Illusialla Mälarella
Kesälomalla lähdimme jälleen Sandhamnin kautta Ruotsin puolelle. Ensin Tukholmaan ja sieltä sulun kautta Mälarelle. Tavoitteenamme oli Mariefred, viehättävä vanha kaupunki ja sen vieressä sijaitseva Gripsholmin linna. Pojat taisivat olla eniten kiinnostuneita museorautatiestä. Palasimme Södertäljen sulun kautta merelle. Jatkoimme rannikkoa alaspäin
kesälomapurjehduksen hengessä vailla mitään erityistä tavoitetta. Kesä oli kaunis,
heikkotuulinen ja kuuma. Käännyimme takaisin Arkösundin suulla, kun emme enää
viitsineet kryssiä heikossa tuulessa. Paluumatkalla poikkesimme Hallskärille,
joka on oikea Tukholman ulkosaariston helmi upeine kallioineen.
Maarianhaminan kautta Suomeen.
|
||