|
|
|
||
|
Purjehdukset
1976-77 |
Purjehdukset1999 GdanskissaReittikartta
Matkalla Klaipedasta Gdanskiin jouduimme oikeaan ukkosmyrskyyn, mitään ei ollut tehtävissä muuta kuin yrittää kestää. Gdanskiin kuitenkin päästiin ja saatiin paikka siten, että saatoimme ihailla istuma-aukosta Gdanskin rantakatua ja Zurawia. Siitä ei satamapaikka parane! Satamassa oli myös jo aikaisempina kesinä tavattu saksalainen Omega 34, Svenskan. Olimme kuin vanhoja tuttuja. Perusteellisen kaupunkiin tutustumisen jälkeen kävimme myös vaikuttavassa saksalaisen ritarikunnan linnassa Malborkissa. Rannikolla Gdanskista länteen säät olivat hankalat, joko ei tuullut
lainkaan tai liian kovaa. Tiesimme, että Merihelmi oli tulossa Ruotsin rannikkoa alas
ja lähdimme Wladislawowosta heitä tapaamaan Blekingen Sandhamniin. He jatkoivat Osloon,
me Visbyn, Fårösundin, Romassaaren ja Haapsalun kautta Suomeen.
2000 Gdanskissa ja Lauterhornissa
Alkukesästä satamassa oli reilusti tilaa ja jälleen ihailimme istuma-aukosta Zurawia. Vieressämme toisella puolella oli Svenskan! Vietimme suomalaista juhannusta istuma-aukossamme. Kokon virkaa hoitivat kynttilät ja sinisen lenkin korvasivat puolalaiset grillimakkarat. Palan painikkeeksi saatiin aitoa Zubrovkaa. Puolan rannikko on veneilyn kannalta aika hankala. Satamien etäisyydet ovat pitkät, ei suojaavaa saaristoa ja vallitseva tuuli läntinen. Kryssimme sitkeästi satamasta toiseen. Wladislawowo, Leba, Ustka ja Kolobrzeg. Ustkan luona täytyy lisäksi ottaaa huomioon suoja-alueen aukioloajat. Lebassa tiemme erkanivat, meillä alkoi olla kiire ja Kolobrzegistä lähdimme Ruotsin puolelle. Hyvät tuulet veivät meidät suoraan Kalmariin. Kotimatkalla käväisimme Lickershamnissa ja Lauterhornissa ihailemassa raukkeja ja hienoa auringonlaskua. Esko oli jälleen mukana kesäloman viimeisellä etapilla Tallinnasta Suomeen.
|
||