Kaiju Kallio

Tintti ja Kaiju Roomassa

Soukka 17.2.2005

Terveisiä Roomasta!

Palasin juuri häämatkalta Tintin kanssa ...?! Aivan oikein, mutta ehkä on syytä palata ajassa ensin jonkin verran taaksepäin.

Pari kuukautta sitten Tintti ja Esko päättivät lopettaa jo kahdeksan vuotta kestäneen seurustelunsa ja mennä naimisiin. Hääpäiväksi sovitiin 12.2.2005, koska kesällä heidän ystävänsä ovat yleensä kovin varattuja ja talvella olisi muutenkin paremmin aikaa. Eskon kuorotutkinto oli jo ohi ja Tintin Nurmijärven musiikkijuhlat olisivat vasta huhtikuun lopulla.

Eerolle ja minulle ajankohta sopi hyvin. Olimmehan jo useita vuosia sitten sanoneet, että me suosimme talvihäitä, kesän kun edelleenkin haluaisi varata veneilyyn. Me emme valmisteluihin paljoakaan osallistuneet. Sen sijaan Tintin sisko Salla kaasona ja äiti Hellevi olivat paljon mukana suunnittelussa ja käytännön järjestelyissä.

Hääpaikaksi oli valittu Espoon Karhusaari eli Sinebrychoffin huvila, joka olikin sisältä tavattoman kaunis upeine kattomaalauksineen, kaakeliluuneineen ja lukuisine ikkunoineen. Se antaisi hienot puitteet juhlille. Vihkimistä varten oli paikalle kutsuttu tuomari Hyvinkään maistraatista.

Häitä edeltävänä päivänä eli perjantaina 11.2. Tintti, Hellevi, Kata (Tintin entinen soitonopettaja) ja minä menimme jo aamuvarhain kukkatukkuun hakemaan kukat ja kasvit paikan koristelua ja hääkimppua varten. Katalla oli visio ja me loput toimimme saamiemme ohjeiden mukaan tai levitimme pöytiä, pöytäliinoja ja hoidimme muita koristeluja. Esko hikoili istumajärjestyksen ja paikkojen kanssa. Sebastian, joka oli tullut Hannoverista häihin, hoiti pöytien sähköistyksen. Se ei ollutkaan mikään helppo homma: jatkojohtoja oli kolmen eri huushollin kotivarastosta noin 50 ja ennen kuin sopiva kombinaatio oli löytynyt, siihen meni aikaa. Sillä välin loput (väkeä oli tullut lisää mm. Salla ja Anna, hääparin ystävä) puursivat kukka-asetelmien kanssa (tummanpunaisia neilikoita, sinisiä helmihyasintteja ja paljon erilaista vihreää) ja välillä kuului perähuoneesta Eskon tuskastunut huokaisu. Hellevi hoiti autolla talkooväelle syötävää ja muita puuttuneita/unohtuneita asioita.

Mutta kuin ihmeen kautta klo 15.00 juhlahuoneisto oli valmis ottamaan vieraat vastaan: kukka-asetelmat olivat pöydillä, sähköiset tuikkukynttilät asetelmia valaisemassa, 110 nimilappua paikallaan ja takan reunustalla satumetsä saniaisista , muratista, neilikoista ja hyasinteista. Olimme todella tyytyväisiä.

Vielä kerran ohjelma läpi kaason kanssa, Helleville 15 kohdan puutelista seuraavaa päivää varten alkaen tienvarsiopasteista ("ei sitten mitään sydämenkuvia").

Lauantaina klo 16.00 Karhusaaressa oli sähköisä tunnelma. Morsian oli jo saapunut kampaajalta juhlapuvussaan ja sulhanenkin oli ehtinyt vihdoin paikalle vietettyään aamun ja alkuiltapävän Suomen Laulun kuoroleirillä. Kuistilla otettiin hääparista valokuvia, orkesteri viritti soittimiaan satumetsähuoneessa, kahden pöydän istumajärjestys meni vielä uusiksi. Onko se nyt sama kuin kartassa? Ja kaiken seassa Annin Pitopalvelu kattoi pöytiä ja järjesti alkuruokia paikoilleen.

Tuomari Hyvinkään maistraatista saapui paikalle. Puoli viideltä oli itselläkin aikaa mennä vaihtamaan juhlamekko päälle ja - paikoillenne, valmiit ...nyt!

Yht'äkkiä koko juhlahuoneisto oli täynnä vieraita. Kaikki taisivat tulla ajoissa, ja olihan vieraille muistutettu, että itse seremonia alkaisi klo 17.00.

Ja niinhän se on aina, että morsian on kaunis kuin morsian ja vähän liikuttunut ja sulhanen uljas ja vähän hämillään.

Aikaisemmin näkemistäni häistä nämä poikkesivat siten, että paikalla oli noin 50 ammattimuusikkoa tai sellaiseksi opiskelevaa. Ja se kyllä kuului. Vierat pääsivät nauttimaan korkealuokkaisista kutsuvieraiden esittämistä musiikkiesityksistä alkaen seremonian aloittaneesta huilusoolosta ja päätyen häävalssiin. Syömisen ja puheiden lomassa kuultiin Sallan laulua, viulusooloa, jousikvartettia, kuoronjohtajien kuoroa, pianoduoa, PK:n vahvistettua kvartettia, lauluduoa, Hellevin laulua sekä aivan pienten poikien esittämänä: "me oomme nuoriso, me..." Häävalssina kuultiin Brahmsin Liebeslieder, jonka esitti pianoduo ja kvartetti.

Väliin mahtui videokooste Tintin ja Eskon polttareista.

Eskon polttarit olivat aivan uskomaton suoritus. Eskolta oli tilattu jo tammikuussa mieskuoron esitys aiheena "Miesuho suomalaisessa laulumusiikissa" osana naistutkimuksen järjestämää teemapäivää. Ja nyt kävi ensimmäisen kerran niin, että esiintymistilanteessa kuoro lauloi epävireisesti, väärässä tempossa ja aloitti epätäsmällisesti. Jollakin kuorolaisella soi kännykkä kesken esityksen! Naisyleisön aplodit olivat hillityn vaimeat. Ja vielä silloinkin kun polttarikaverit syöksyivät saliin, Esko mietti, että oliko niiden pakko sotkea polttarit tähän konserttiin. Vasta sitten kun kuoro alkoi laulaa Finlandiahymniä: "Oi nouse Esko, katso aikas koittaa.." , Eskolle alkoi valjeta. Ei oikeasti mitään teemapäivää, koko homma oli feikkiä ja osa polttareita! Ihmettelen, miten laulajien pokka oli pitänyt, konserttia oli sentään harjoiteltu kuukauden ajan. Ja tämä oli vasta alkua...

Ja lopuksi kaksi tuntia tanssia erikseen paikalle varatun bändin musiikin tahdissa.

Aivan viimeiseksi lopuksi paikkojen siivous eli juhlien purku. Kukkalaitteet pakettiin, jatkojohdot pussiin, juomat koreihin, pöydät kasaan, tuolit paikalleen, ylimääräruoat laatikoihin, lastentuolit auton perään, lahjat kasseihin ym.ym.. Hellevin autoon ei olisi mahtunut enää käyntikorttiakaan. Kaikkein päällimmäisenä keikkui yksi aloittamaton hääkakku.

Esko ja noin parikymmentä sitkeintä lähti vielä Helsingin yöhön jatkoille. Tintti, Eero, Jussi ja minä sullouduimme Audiin vaatepussien ja valkokankaiden sekaan. Tintti ei rohjennut lähteä jatkoille, kun hänen oli määrä lähteä kanssani klo 7.50 koneella Roomaan.

Koko jutun tausta on seuraava. Tintti oli joulun ja uuden vuoden välissä Konstantin Boginon musiikkileirillä, jonka yhteydessä Bogino kehoitti Tinttiä hakemaan Rooman kansainvälisen musiikkiakatemian "virtuoosikursille". Bogino on itse akatemian opettaja. Siellä saisi valmennusta orkesterisoittoon ja ensikonserttiin maailmankuulujen opettajien johdolla. Tintti ajatteli, etä jos hän ei edes yrittäisi häntä kaduttaisi aina ja ilmoittautui. Mutta sitten kerrottiin, että tutkintopäivä on 15.2. ja Tintillä nousi hiukset pystyyn. Enää ei voisi peruuttaa. Esko ei voisi tulla mukaan, kuorojen kanssa oli kaikenlaista jo aikaisemmin sovittua. Ja niin Tintti pyysi häitä edeltävänä sunnuntaina minua seurakseen Roomaan. Olen ollut siellä pari kertaa aikaisemmin, Tintti ei koskaan. Mutta joka tapauksessa se, että miniä pyytää anoppia mukaansa häämatkalle, on mielestäni sellainen luottamuksen osoitus, että siitä kutsusta ei voi kieltäytyä. Ja toisaalta: juuri tällaisia tilanteita vartenhan eläkkeellä olevat pirteät anopit/isoäidit ovat olemassa.

Roomassa paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta kun puolen päivän aikaan vähän nuutuneina suuntasimme kulkumme kohti lentokenttäjunaa. Tintti oli ystävien kehoituksesta varannut huoneen birgittalaisnunnien ylläpitämästä luostarin yhteydessä olevasta hotellista, joka sittemmin osoittautui, aivan sattumalta, olemaan 10 minuutin kävelymatkan päässä Akatemiasta. Tämä alue Roomaa oli kuin Helsingin Eiraa ja luostarin porttien sisäpuolella elämä oli todella kuin "luostarin puutarhassa", kaukana kavalasta ja pahasta maailmasta. Harmaapukuiset nunnat hymyilivät ja nyökyttelivät ja tekivät kaikkensa viihtyvyytemme eteen.

Tintin piti soittaa iltapäivän aikana Boginolle. Se ei vaan onnistunut ja päätimme mennä Akatemialle ja kysyimme sieltä Boginoa, mutta yhtä huonoin tuloksin. Tapaamamme vanhahko nainen (vahtimestari?) puhui vain italiaa ja nosteli olkapäitään. Huomasimme sitten, että lähin metro vie suoraan Colosseumille ja niin lähdimme kiertelemään Forun Romanumille, Capitolium-kukkulalle ja Fori Imperialille. Mutta Bogino ei vain vastannut.

Lopulta lähdimme takaisin ja poikkesimme vielä kerran Akatemialle. Jo portille kuului etäisesti pianon ääni. Tintti tunnisti heti Boginon soittotyylin ja riensi pääovelle. Ovikello rämähti soimaan, ja taas vanhako nainen tuli avaamaan. Tintti selitti että hänellä on tapaaminen Maestro Boginon kanssa, mutta naisen mukaan Maestro harjoittelee eikä häntä saa häiritä. Me vain seisoimme liimattuina paikoillamme. Lopulta paikalle saapui muita henkilöitä, jotka osasivat tulkata englanniksi ja siinä vaiheessa maestro ei kuulemma ollutkaan enää koko talossa (= palatsissa)! Mutta Tintti jatkaa sinnikkäästi, että hänellä on tapaaminen Boginon kanssa. Loppujen lopuksi nainen suostui armollisesti ohjaamaan meidät toiseen kerrokseen, missä Bogino harjoitteli Lapsikuvia. Vihdoinkin! Kävi ilmi, että Tintillä olleessa puhelinnumerossa oli yksi ykkönen liikaa, eipä ihme, että yhteydenotto ei onnistunut. Tintti ja Bogino sopivat seuraavan päivän harjoitusohjelmasta, itse koe olisi tiistaina heti aamusta.

Tämän jälkeen saattoi mennä hyvillä mielin nukkumaan, ja kyllä meitä nukuttikin!

Tiistai meni Tintin harjoittelun merkeissä, itse kiertelin pienessä tihkusateessa Rooman nähtävyyksiä ja suunnittelin meille seuraavan päivän yhteistä ohjelmaa.

Keskiviikkona jälleen aikainen herätys. Tintin piti olla jo kahdeksalta Akatemiassa harjoittelemassa. Puoli yhdeltätoista oli kaikki ohi. Tulokset tulisivat perjantaina. Häntä oli pyydetty soittamaan ohjelmistosta vain romanttisia kappaleita, ei Haydnia eikä Schönbergiä. Rachmanovissa oli kuulema tullut virheitä ja Chopinissä voimat jo vähän lopussa. Mutta joka tapuksessa hän oli soittanut täysillä!

Sen jälkeen seura-anoppi vei Tintin jälleen katsomaan Rooman nähtävyyksiä. Aloitimme Sikstiiniläiskappelista, sitten seurasivat järjestyksessä (ja koko ajan kävellen) Pietarin kirkko, Farnese aukio, Campo dei Fiori, Piazza Navona, Pantheon, Fontana di Trevi, Espanjalaiset portaat ja sitten Corsoa takasin Piazza Venezialle, josta jatkoimme Marcelluksen teatterin ympäristöön. Sieltä löysimme pienen, kodikkaan ravintolan, jossa päätimme Rooman vierailumme yksinkertaiseen mutta maukkaaseen päivälliseen.

Paluumatkalla lentokoneessa kohotimme maljan sekä miniälle että anopille samalla kun ihmettelimme, mistä ja minne olemme menossa. Koneen 180 matkustajasta oli lentoemännän mukaan japanilaisia 160.

Hieno ja varmasti ikimuistoinen matka.

Terveisin Kaiju

PS. 19.2.2005

Roomasta tuli tieto, Tintti on hyväksytty opiskelijaksi!